|
 |
 |
 Ruotsin elokuvahistorian mittavin suurtuotanto: ARN – mahtava eeppinen sankaritarina!
ARN –elokuvat, jotka kertovat Jan Guilloun menestyskirjojen sankarista, ruotsalaisesta ristiritarista nimeltä Arn Magnusson, valloittavat pian valkokankaat.
Temppeliritari Arnista kertovan romaanitrilogian ensimmäinen osa ilmestyi 1998. Se on kertomus nykyään Ruotsina tunnetun valtakunnan ensimmäisistä askelista. Tarinassa sekoitetaan faktaa ja fiktiota sekä viitataan tuon ajan todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Osa tapahtumista sijoittuu myös Suomeen.
210 miljoonan kruunun budjetillaan tuotannosta tulee Ruotsin elokuvahistorian kallein. Arn saagasta tehdään kaksi pitkää elokuvafilmatisointia.
Arnin ja Cecilian tarinaa filmataan niin Ruotsissa kuin Marokossakin ja silmiemme eteen marssitetaan tarumainen kavalkadi urheita ritareita, voimakkaita kuningattaria ja kavalia kuninkaita. Kyseessä on eeppinen sankaritarina, joka kertoo sodasta ja juonittelusta, ystävyydestä ja petoksesta ja tietysti kaiken yläpuolella olevasta rakkaudesta.
”Arn Magnusson syntyi vuonna 1150 Arnäsissä läntisellä Götanmaalla. Hän sai kasvatuksensa luostarissa, missä hänestä sukeutui oppinut nuorimies ja taitava soturi. Cecilia oli oleva hänen suuri rakkautensa, mutta heidän lempensä jäi hengellisten ja maallisten voimien taistelun jalkoihin. Cecilia teljettiin nunnaluostariin ja Arn lähetettiin temppeliritariksi Pyhään Maahan, jossa raivosi sota kristittyjen ja muslimien välillä. Palattuaan matkaltaan kotiin Arn joutuu ryhtymään taistoon rakkautensa ja uuden elämäntehtävänsä, Ruotsin yhdistämisen, puolesta.”
Musiikin elokuvaan säveltää Tuomas Kantelinen.
Elokuvan ARN tuottaa Svensk Filmindustri yhteistyökumppaneinaan Film i Väst, SVT, DR, Yle, TV2 Norge sekä saksalainen Telepool ja hanketta tukee Svenska Filminstitutet/Marianne Ahrne.
ARN saa ensi-iltansa yhtaikaa kaikissa Pohjoismaissa joulukuussa 2007 ja sarjan toinen osa julkaistaan syksyllä 2008.
|
 |
 |
» Arn -elokuvan viralliset sivut
|
 |
|