 |
Futuraman kolmannella tuotantokaudella sarjan tekijätiimi oli jo hitsautunut hyvin toimivaksi koneistoksi, joka uskalsi ajoittain lähteä testaamaan TV-yhtiö Foxin sille asettamia rajoja. Tämän tuloksena sarjan faneja hemmoteltiin mm. sarjan ehdottomaan parhaimmistoon sijoittuvalla jaksolla "Roswell That Ends Well", jossa Planet Expressin riemunkirjava retkue matkustaa ajassa taaksepäin arvattavin seurauksin. Vaikka kauteen mahtuu turhaa moralisointia ja ontuvia jaksoja, on kolmas tuotantokausi kokonaisuutena Futuraman parasta antia hersyvän huumorinsa ja mainioiden tarinoidensa ansiosta.
Tämän kirjoitushetkellä MTV3 ei ole vielä näyttänyt kaikkia kolmannen tuotantokauden jaksoja, joten sarjan faneilla on nyt mahdollisuus hankkia käsiinsä vielä Suomessa näkemätöntä materiaalia. Kaiken kukkuraksi herkkua on tulossa vielä kahden tuotantokauden verran, sillä aiemmmista tiedoista poiketen Amerikassa esitetään parastaikaa viidennen kauden jaksoja.
Julkaisun kuva ja ääni
Modernin tuotantoteknologian ansiosta Futurama siirtyy kokonaan digitaaliseen muotoon pian kuvakäsikirjoituksen ja viivapiirrosvedostuksen jälkeen. Jätettyään analogisen tallennuksen väliin, näyttää Futurama DVD:llä äärimmäisen hyvältä vahvoine väreineen ja viivoineen, eikä yleisilmettä voi kuvailla kuin sanalla 'erinomainen'. Kauneusvirheenä on mainittava tietokoneella tehtyjen väriliukujen juovittuminen; DVD-teknologia menee polvilleen, kun sen pitäisi toistaa saman värin tuhansia eri sävyjä.
Ääniosastolta ei valitettavasti kuulu mitään uutta. Siinä missä ikivanhat Simpsonit remiksataan kuusikanavaisiksi, joutuvat Futuraman fanit tyytymään Dolby Surroundiin. Raivostuttavaksi tämän tekee se, että monet jaksot antavat runsaasti mahdollisuuksia hurjaan äänikikkailuun kuuden kanavan avulla. Dolby Surround -raidan dialogi on kuitenkin kirkasta ja selkeää, ja äänimiksaaja on tehnyt parhaansa yhden takakanavan kanssa. Jos kotiteatterivahvistimesta löytyy Dolby Pro-Logic II, kannattaa se ehdottomasti kytkeä päälle.
Lisukkeet
Julkaisun neljälle levylle on onnistuttu löytämään kiitettävästi lisukkeita, jotka on myös tekstitetty - tosin vain englanniksi ja ranskaksi.
Levy #1: Kuvakäsikirjoitusten bongaajia hivellään Parasites Lost -jakson täydellisellä storyboardilla; ruutuja on yhteensä himpun alle 300 kappaletta. Viidestä jaksosta poistettuja tai vaihtoehtoisia kohtauksia on yhteensä 6 minuuttia 35 sekuntia.
Levy #2: Viiden jakson poistettuja tai vaihtoehtoisia kohtauksia; 4min 18sek.
Levy #3: Poistettuja tai vaihtoehtoisia kohtauksia kolmesta jaksosta, yhteensä 1min 7 sekuntia.
Levy #4: Kolmen jakson poistettuja tai vaihtoehtoisia kohtauksia; 2min 38sek. International Clips esittelee kohtauksen jaksosta "Amazon Women in the Mood ", dubattuna neljälle eri kielelle. Ääniraitaa voi vaihtaa lennossa kaukosäätimen audio-nappulalla. How to Draw Fry and Leela on nimensä mukaisesti stilliruutuina toteutettu piirtämisen oppitunti. Valokuvagalleria sisältää 57 kuvaa ja luonnostelmaa sarjan moninaisista hahmoista. Korealaisen Rough Draft -animaatiostudion 3D-malleja esitellään yhteensä 3:12 minuutin ajan. Ruudulla pyöriviä animaatioita kommentoivat mm. tietokoneanimaatiosta vastaavat Scott Vanzo ja Claudia Katz. Animaatioiden tekemisestä kiinnostuneita lämmittänee "Anthology of Interest, Part II" -jakson täysimittainen (22:39min), mustavalkoisista storyboardkuvista koostuva raaka-animaatio, jonka ääniraita sisältää pari yllätystä. Lisukevalikon viimeiseen ruutuun on vielä jemmattu kahden edellisen tuotantokauden DVD-julkaisujen mainokset, sekä tulossa olevan Futurama-pelin traileri.
Taattua tavaraa
Aiempien tuotantokausien DVD-julkaisujen tapaan tämänkin kauden kaikki jaksot sisältävät kommenttiraidan. Sarjan luojat Matt Groening ja David X. Cohen ovat äänessä jokaisella raidalla, seuranaan kunkin jakson ohjaaja(t) ja käsikirjoittaja(t). Useimmilla raidoilla on mukana myös ääninäyttelijöitä, kuten John DiMaggio (mm. Bender), Billy West (mm. Fry, Professori ja Zoidberg), Tress MacNeille (mm. Mom) ja Maurice LaMarche (mm. Kif ja Morbo). Muutaman vuoden jatkunut yhteistyö kuuluu raidoilla hurttina huulenheittona, sisäpiirin vitseinä ja hyvänä fiiliksenä. DiMaggion ja Westin läsnäolo ja lennossa hahmosta toiseen vaihtaminen takaavat lähes poikkeuksetta hulvattoman hauskan kommenttiraidan. Tohtori Zoidbergin pikaiset vierailut äänitysstudiossa ovat kuulemisen arvoisia ja valitettavan harvinaisia. Ääninäyttelijöiden ilakointi karkaa ainakin kerran niin pahasti käsistä, että Matt Groening joutuu nuhtelemaan vieraitaan ja muistuttamaan, että kommenttiraidan kielenkäyttö ei saisi riistäytyä Futuraman käsikirjoituksia rankemmaksi.
Neloslevyn jaksossa "Roswell That Ends Well" on kaksi kommenttiraitaa, joista jälkimmäisellä ovat äänessä tuottajat Groening ja Cohen, ohjaaja Rich Moore sekä animaatiovastaavat Claudia Katz ja Scott Vanzo. Raita keskittyy Futuraman tietokoneanimaatioon, jota on käytetty kyseisessä jaksossa keskimääräistä enemmän. Perinteisen sarjakuvan ja animaation ammattilainen Groening on luonnollisesti innoissaan teknologian aikaansaannoksista.
Futuraman tähän mennessä viihdyttävin tuotantokausi loistavalla kuvalla, siedettävällä äänellä ja erinomaisilla lisukkeilla; sarjan fanien luulisi olevan seitsemännessä taivaassa.
Petri Teittinen
|
 |