 |
Michael Sullivan vanhempi (Tom Hanks) on mafian palkkamurhaaja. Michael Sullivan nuorempi (esikoisroolissaan vakuuttava Tyler Hoechlin) on kouluikäinen rasavilli, joka viettäisi aikansa mieluusti jotenkin muuten kuin koulun penkillä. Konepistoolia laukussaan rahtaava isä-Michael pelkää pojan kasvavan kaltaisekseen ja haluaa varjella tätä kadotuksen - elokuvan nimen Perdition - kauhuilta kaikin mahdollisin konstein. Pojankoltiaisen uteliaisuus isän ammattia kohtaan koituu kuitenkin koko perheen kohtaloksi. Pojan maailma heittää häränpyllyä totuuden levitessä hänen eteensä isän ampuman miehen veren muodossa. Tapahtuneen valossa paikallisen mafiapomon (Paul Newman) poika päättää ratkaista tilanteen hoitamalla Sullivanit päiviltä. Michael Sullivanilla ei ole enää mahdollisuuksia taivaspaikkaan, mutta ehkäpä hänen pojallaan on.
Aito elokuva
Sam "American Beauty" Mendesin toinen elokuva Matkalla Perditioniin on todellinen Elokuva sanan aidoimmassa merkityksessä. Tarina kerrotaan sanojen sijaan kuvina, ilmeinä, väreinä ja ääninä, ohjaajan pusertaessa lahjakkaasta näyttelijäkaartistaan kaiken irti. Elokuvan unenomainen ja hieman epätodellinen tunnelma rakentuu Conrad L. Hallin uskomattoman kauniin valaistuksen ja kuvauksen, sekä Thomas Newmanin epätavallisen musiikin päälle. Musiikki on kytköksissä kuvaan tavalla, jollaista harvoin nykyään kokee; elokuvan innoittamana hankittu soundtrack-CD ei tahtonut toimia alkuunkaan ilman maalauksellisia kuvia. Aluksi hieman hidastempoinen Matkalla Perditioniin ei sovi kaikille; MTV-sukupolven kasvateilla voi olla vaikeuksia keskittyä elokuvaan, joka keskittyy räjähdysten ja räiskinnän sijasta henkilöhahmoihiin ja tarinaan.
Julkaisun kuva ja ääni
DVD:llä oleva 2.35:1 anamorfinen widescreen-kuva on yleisilmeeltään erinomainen, eikä siitä tahdo löytää valittamista lähemmässäkään tarkastelussa. Kauneusvirheitä tietysti löytyy aina; niin tälläkin kertaa. Taka-alan isoissa väripinnoissa näkyy selvää juovittumista värisävyjen yhdistyessä toisiinsa, eikä digitaalikohinaltakaan ole vältytty. Ohjaajan tavoittelema rakeinen ilme on kadonnut jonnekin digitaalisiirron aikana. Pienissä yksityiskohdissa näkyy ajoittain todella selvää yliterävöitystä. Plussarakkeeseen merkitään hyvin tummasävyisen elokuvan erinomainen väritasapaino, paletin tumman pään värierottelu sekä kuvan yleinen yksityiskohtaisuus.
Elokuvan ääniraita on englanninkielinen Dolby Digital 5.1, jonka mainittavin ominaisuus on sen äärimmäinen dynamiikka. Ääniraidan vaihtelut hiljaisesta kovaan ovat äkillisiä ja repiviä, heijastellen näin väkivallan tunkeutumista viattoman nuoren pojan elämään. Äänimiksaus on kuvallisen ilmaisun tapaan hillityn hallittu, keskittyen vahvasti huoneen etuosaan. Väkivaltaisia kohtauksia lukuunottamatta surroundkanavat ovat lähes mykkiä, musiikinkin soidessa lähes kokonaan etukaiuttimissa. Lisäbasso vahvistaa musiikin matalia ääniä ja antaa hieman lisää potkua laukausten ääniin.
Kiinnostava kommenttiraita
Levyn kommenttiraidalla tarinoi asialliseen ja vakavaankin sävyyn elokuvan ohjaaja/tuottaja Sam Mendes. Esikoiselokuvallaan maailmanmaineeseen noussut Mendes analysoi syvällisesti elokuvansa tarinaa ja käsikirjoitusta, hahmojen motiiveja ja aivoituksia, sekä kuvallista ja äänellistä ilmaisua. Vaikka elokuva pysyttelee visusti Mendesin moton "dramatisoi runsaasti, selitä niukasti" puitteissa, ei ohjaaja itse noudata sääntöä ainakaan tällä kommenttiraidalla. Vilaukselta nähtävät ilmeet, yksittäiset äänitehosteet, valon ja värin pilkahdukset, ja jopa yksittäiset kuvakulmat kirvoittavat Mendesin kielenkannat. Edesmennyt mestarikuvaaja Conrad L. Hall saa Mendesiltä varauksetonta kehua osakseen, ja aivan syystä. Ylistystä saavat osakseen myös elokuvan äänisuunnittelijat ja tuikitärkeän musiikin säveltäjä Thomas Newton. Mendes huomaa myös kertoa elokuvan harvoista erikoistehosteista, jotka eivät muuten kiinnittäisikään huomiota puoleensa. Harvinaisen avartava kommenttiraita, joka houkuttelee helposti katsomaan elokuvan heti uudelleen.
Lisukkeissa petraamisen varaa
Lisukkeet alkavat TV:tä varten tehdyllä "Making of" -dokumentilla. Tämä 24-minuuttinen dokkari ei ole aivan yhtä häpeämätöntä kilpakehumista kuin niin monet muut DVD:eiden TV-dokkarit, mutta raapaisu jää silti kovin pintapuoliseksi. Dokumentti huomaa sentään kertoa sarjakuvasta (graafisesta novellista), johon elokuva perustuu. Lisukkeiden paras anti löytyy poistetuista kohtauksista, vaikka "pidennetyt kohtaukset" olisikin sopivampi termi tässä tapauksessa. Anamorfisena widescreeninä ja Dolby Digital 2.0 -äänellä esitettyjä kohtauksia on kaikkiaan 11 kappaletta (yhteispituudeltaan 21 minuuttia), mutta kovin runsaasti uutta materiaalia niissä ei ole. Kohtaukset saa kuitenkin katsottua Sam Mendesin kommenttien kera, mikä nostaa niiden kiinnostavuusastetta kummasti. Ohjaaja kertoo miksi kohtaus kuvattiin, eikä unohda myöskään perustella kohtauksen poistamista.
Loput lisukkeet koostuvat 30 sekunnin mittaisesta soundtrack-CD:n mainoksesta, 50 valokuvan galleriasta, näyttelijöiden ja tekijöiden filmo-ja biografiaruuduista, sekä tuotantotarinasta, jolla on pituutta 25 tekstiruudun verran.
Keskiverto-DVD sisältää nykyään laadultaan tyydyttävän anamorfisen widescreen-kuvan ja kuusikanavaisen ääniraidan. Road to Perditionin DVD-julkaisu nousee keskitason yläpuolelle teknisesti hyvän kuvan ja äänen, kiinnostavan kommenttiraidan ja ohjaajan kommentein varustettujen pidennettyjen kohtausten ansiosta. Muut lisukkeet eivät arvosanaa kartuta.
Petri Teittinen
|
 |
