 |
Brittiläisen jäykällä ylähuulella varustettu asianajaja Archie Leach (John Cleese) saa puolustettavakseen huikeasta timanttivarkaudesta syytetyn miehen. Archien elämänarvot saavat kyytiä, kun kaunis amerikkalaisneitokainen Wanda (Jamie Lee Curtis) alkaa jostain syystä kiehnätä rautakangen nielleen asianajajan kimpussa. Tilannetta sotkevat vielä Nietzcheä lukeva psykopaattitappaja Otto (Kevin Kline) sekä änkyttävä apumies Ken (Michael Palin), joka rakastaa eläimiä yli kaiken. Kaiken takana on tietysti miljoonien arvoinen ryöstösaalis, joka tuo metsästäjissään esiin ihmisluonnon pahimmat - ja hauskimmat - puolet.
Kaikkien aikojen paras komedia?
John "Monty Python" Cleesen käsikirjoittama Kala nimeltä Wanda on lajityyppinsä ehdottomia helmiä. Yhtälailla englantilaisten äärettömälle jähmeydelle ja kohteliaisuudelle, sekä amerikkalaisten itsekkyydelle ja röyhkeydelle irvaileva tarina osoittautui yleisömenestykseksi Atlantin molemmilla rannoilla, tuoden 77-vuotiaalle ohjaajalleen Oscar-ehdokkuuden. Itsestään liikoja luulevaa Ottoa näyttelevä Kevin Kline pokkasi osastaan sivuosa-Oscarin aivan ansaitusti. Noloja tilanteita, petoksia, mustaa huumoria, herkullista dialogia ja, kuten Cleese itse esittelyssään sanoo, "seksiä ja väkivaltaa!" viljelevä elokuva on räävittömien nykykomedioiden rinnalla kevyttä tavaraa - todistaen, että elokuva voi olla hulvattoman hauska ilman erite- ja ulostehuumoria.
Pramea DVD-julkaisu
Wanda on viimeinkin saanut arvoisensa DVD-julkaisun. MGM:n Special Edition sisältää kaksi levyä, joista ensimmäisellä on elokuvan lisäksi John Cleesen kommenttiraita (harvinaista herkkua!) sekä tekstityksen korvaava triviaraita, joka tuo ruudulle kuhunkin kohtaukseen liittyvää taustatietoa (kts. arvion ensimmäinen kuvakaappaus). Tekstitystä ja triviaraitaa ei valitettavasti saa näkyviin yhtaikaa. Kakkoslevy on omistettu pelkästään lisämateriaalille, jota on elokuvan iän huomioon ottaen yllättävän runsaasti. DVD:t on pakattu hienoon pahvikoteloon, jonka neljästä reiästä pilkistävät elokuvan tähtien kasvot.
Kuva ja ääni
Elokuva esitetään anamorfisena 1.86:1 laajakangaskuvana, jonka laatu on ensisilmäyksellä erinomainen. Lähempi tarkastelu nostaa esiin puutteita, joista pahimmaksi on laskettava yletön liikesumeus. Tämä näkyy parhaiten kameraliikkeiden aikana taustojen isoissa väripinnoissa sekä kasvojen lähikuvissa, pienten liikkeiden muuttaessa ihon hienot yksityiskohdat pehmeäksi sutuksi. Kuvan muut puutteet, kuten pienoinen pehmeys ja väriliukujen juovittuminen, ovat lähinnä kauneusvirheitä liikesumeuden rinnalla.
DVD:llä on upouusi Dolby Digital 5.1 -äänimiksaus, jonka tekijä on kuitenkin mennyt siitä, mistä aita on matalin. Alkuperäinen monoääni on sentään levitetty aidoksi stereoksi, dialogin tullessa oikeaoppisesti keskikanavasta. Vaikka elokuvassa on jokunen tilanne, jossa jotain tapahtuu kameran takana, ei äänitehosteita ole ohjattu taakse vaan eteen vasemmalle tai oikealle. Toimintakohtauksissa ja parissa muussa kohtauksessa elokuvan koko ääniraita kuuluu erittäin hiljaa takakaiuttimista, jotka ovat muuten lähes mykät. Lisäbasso älähtää sekin vaimeasti vain muutaman kerran koko elokuvan aikana. Dialogiin perustuva komedia tarvitsee selkeän ääniraidan; siinä uusi äänimiksaus on onnistunut hyvin, mutta monikanavaisen kotiteatteriäänentoiston esittelyyn tästä ei missään nimessä ole.
Komedia on vakava asia
Kommenttiraidalla on äänessä John Cleese, englantilaisen komedian kruunaamaton kuningas. Muun muassa Monty Pythonissa ja Pitkän Jussin majatalossa nauruhermoja kutkuttaneeksi mieheksi Cleese on siviilissä yllättävän vakava mies; kommenttiraidalla ei juuri vitsejä kuulla. Cleese kertoo ohjaaja Charles Crichtonin historiasta, miesten yhteisestä menneisyydestä ja elokuvan tarinan kehittelystä Crichtonin kanssa. 77-vuotiaan ohjaajan suorasukaisuudesta ja äkäisyydestä irtoaa pari hauskaa anekdoottia. Cleese esittelee elokuvan näyttelijät, joiden joukossa on hänen tyttärensä Cynthia, ja kertoo, miten alunperin tapasi Kevin Klinen ja Jamie Lee Curtisin. Kline saa hurjasti kehuja ajoituksestaan, improvisoinnistaan ja fyysisestä komediastaan. Läpi elokuvan Cleese kertoo myös hahmojen motiiveista ja ajatuksista, omasta työskentelystään käsikirjoituksen ja roolin parissa, ohjaajan tavasta kuvata ja leikata, sekä siitä, miten monet elokuvan kuuluisista letkautuksista syntyivät harjoituksissa. Kommenttiraita on kokonaisuutena harvinaisen avartava katsaus paitsi komedian tekemiseen, myös suositun koomikon ajatusmaailmaan.
Kakkoslevyn lisukkeet
Lisukelevy alkaa 48 minuutin mittaisella, vuonna 1988 tehdyllä making of -dokumentilla John Cleese's First Farewell Performance, joka haastattelee elokuvan tähtiä ja tekijöitä kuvausten aikana ja jälkeen. Huulenheitosta päätellen Wandan tekeminen oli hauskaa puuhaa. Something Fishy on tuore puolituntinen haastattelukooste, jossa tähtinelikko muistelee elokuvan tekemistä. Fish you were here: On Location on täysin turha 16-minuuttinen vierailu leffan kuvauspaikoilla katsomassa miltä ne näyttävät nykyisin. Lisukkeiden parasta antia ovat 26 poistettua kohtausta, joiden joukossa on myös elokuvan vaihtoehtoinen loppu. John Cleese esittelee kohtaukset, kertoo niiden taustoista ja poistamisen syistä. Koko hoidolla on esittelyineen mittaa 27:33 minuuttia.
Cleese-faneja hemmotellaan lisäksi erittäin Monty Python -henkisellä elokuvan esittelyllä, jossa JC esittelee ensin itsensä Meryl Streepiksi ja listaa sitten syitä, miksi Wandasta tulee takuuvarma hitti. Elokuvan trailerin (1:24min, DD2.0, anamorfinen widescreen) jälkeen levyllä on vielä kuvagalleria, joka sisältää yhteensä 80 valokuvaa näyttelijöistä, poistetuista kohtauksista, tekijöistä ja lavasteista. Lisukelevyn materiaalit on tekstitetty viidellä kielellä, mutta niiden joukossa ei ole suomea; onneksi englanti sentään löytyy.
Yhteenveto
Erinomaisen komedian DVD-julkaisun plussarakkeeseen kertyy paljon arvosanaa korottavia asioita, kuten Cleesen kommenttiraita, triviaraita, anamorfisuus sekä yllättävän runsaat ja hupaisat lisukkeet. Arvosanasta on kuitenkin vähennetty yksi tähti kuvan ylettömän liikesumeuden ja vaatimattoman ääniraidan takia.
Petri Teittinen
|
 |