 |
Taustansa ja tuottajansa huomioonottaen Isku Mogadishuun on positiivinen yllätys. Hengetön ja lopulta tyhjänpäiväinen, kyllä, mutta silti positiviinen yllätys. Scott, joka jakoi projektin tuottajan pallin Jerry Bruckheimerin (mm. Armageddon, Pearl Harbor) kanssa, on ilmeisesti saanut pidettyä kumppaninsa kurissa ja herran nuhteessa, eikä paatosta tai jenkkilipun uljasta liehumista juuri valkokankaalla nähdä. Melkein kahden ja puolen tunnin mittaiseen elokuvaan on erehtynyt pari kolme hampaiden kiristelyä aiheuttavaa kohtausta, mutta kokonaisuutena Isku Mogadishuun on hämmästyttävän anti-amerikkalainen elokuva. Scottin sanoma amerikkalaiselle yleisölle on selvä: "Pitääkö joka paikkaan lähteä sähläämään?" Muuta sanottavaa elokuvalla ei sitten olekaan.
Monia muita sotaelokuvia vaivaava ongelma on löytänyt tiensä myös tänne: liian monilukuinen näyttelijäkaarti hukuttaa jäsenensä harmaaseen massaan. Kenellekään ei riitä tarpeeksi aikaa uskottavan hahmon rakentamiseen. Lialla ja verellä sotketut siilitukat näyttävät toinen toistaan samannäköisemmiltä, eikä yhdenkään kohtalo jaksa kiinnostaa pennin vertaa. Kaikki kunnia Scottille ja hovileikkaajalleen Pietro Scalialle siitä, että elokuvan tekijän kannalta painajaismaisesti sijainnista ja hahmosta toiseen loikkiva tarina pysyy kasassa näinkin hyvin. Elokuva ei tunnu likikään pituiseltaan, mikä on aina hyvä merkki. Melkein kaksituntinen toimintajakso liikkuu jouhevasti, tarjoten muutaman upean kohtauksen ja roimasti testosteronilla kyllästettyä tulitaistelua. Visuaalisesta loistosta ja liki taukoamattomasta tulituksesta huolimatta kerta-annos riittää, eikä leffan pariin halaja aivan heti uudestaan.
Luut-ja-nahka -julkaisu
Nyt julkaistu yhden levyn Isku Mogadishuun on äärimmäisen niukka DVD-julkaisu; lisukkeita on vain nimeksi. Anamorfinen 2.34:1 kuva on ensisilmäyksellä erittäin laadukas, mutta lähemmässä tarkastelussa kuvassa huomaa yhtä sun toista virhettä. Yleensä niin näkyvää digitaalikohinaa ei tällä kertaa ole juuri lainkaan, mutta se on korvautunut näkyvällä liikesumeudella. Kohinan karkoittamiseen käytetty suodin on luonnollisesti pehmentänyt kuvaa hieman, joten levyn masteroijat ovat yrittäneet palauttaa kuvan skarppiuden jälkiterävöityksellä. Valitettavasti juju on viety aavistuksen liian pitkälle: kuva on näennäisesti terävä, mutta liiallisen terävöityksen aiheuttamat ääriviivojen haamut ja "sädekehät" pistävät silmään. Isoissa väripinnoissa esiintyy lisäksi selvää posterointia, eli värisävyjen yhdistymistä isoiksi alueiksi. Kuva on kuitenkin mustaltaan ja värisävyiltään erinomainen, toistaen elokuvan epätodellisen väripaletin mainiosti.
Mukana DTS
Levyn kaksi englanninkielistä ääniraitaa ovat koodaukseltaan Dolby Digital 5.1 (384kbit) ja DTS 5.1 (768kbit). DD-raita on yleistasoltaan muutaman desibelin äänekkäämpi, mutta DTS vetää pidemmän korren paremmalla dynamiikallaan; lisäksi DTS-raita rytisee DD-raidan tavoin, kunhan vahvistimen volume-potikkaa vääntää pari pykälää kaakon suuntaan. Turhan alhaisella bittivirralla koodattu Dolby Digital -raita kuulostaa selkeän ja kirkkaan DTS-raidan rinnalla suttuiselta. Elokuvan äänimiksaus painottaa yllättävän paljon huoneen etuosaa; takakanavia käytetään pääasiassa kaikujen toistamiseen ja tilatunnun vahvistamiseen. Takakanavilla ja ympäriinsä liikkuvilla äänitehosteilla kikkailu on varattu vain muutamaa visuaalisesti vahvaa kohtausta varten. Äänimiksaaja on ilmeisesti tavoitellut realistista, lähes dokumenttimaista miksausta, sillä ruudun tapahtumat antavat mahdollisuuden äärimmäisen aktiiviseen ja samalla tunnelmaltaan aivan erilaiseen miksaukseen.
Niukat lisukkeet
Julkaisun lisukkeet koostuvat käytännössä vain 24-minuuttisesta On The Set -haastattelukoosteesta. Jotain amerikkalaista TV-kanavaa varten tuotettu dokkari tiivistää katsojalle ensin elokuvan pohjana toimineet tositapahtumat, päästäen sitten näyttelijät kertomaan roolihahmoistaan ja näiden motiiveista. Tuottaja Bruckheimer ylistää Ridley Scottia, joka vilahtaa ruudulla muutaman kerran vahvistamassa edellisen puhujan väitteet. Kun elokuvan teknisinä asiantuntijoina toimineet sotilaat pääsevät ääneen, tukehtuu dokkari amerikkalaissotilaiden sankaruuden hehkuttamiseen, eikä paluuta ole. Elokuvan tavoin dokumenttikaan ei noteeraa konfliktin toista osapuolta juuri millään tavalla. Filmografia-osastossa piileskelevät seitsemän näyttelijän ja 12 tuotantohenkilön filmografiat passikuvien kera. DVD-ROM -osiossa odottaa vielä ruudunsäästäjä ja neljä taustakuvaa neljässä eri resoluutiossa.
Hyvästi mustat palkit
Elokuvaan on sijoitettu kaikkiaan 29 kappalemerkkiä. Tekstityskielen vaihtaminen onnistuu lennossa kaukosäätimen pikavalintanappulalla, mutta ääniraidan vaihtamiseksi täytyy pistäytyä äänivalikossa. Maininnan ansaitsee vielä se, että levyllä on kaksi eri kuvasuhdetta. Tämä lohduttanee mustia palkkeja vihaavia laajakuvatelevision omistajia, jotka voivat nauttia palkittomasta elokuvasta säätämällä DVD-soittimensa asetusvalikosta TV:n kuvasuhteeksi "4:3 Pan&Scan". Valinnan jälkeen ruudulle ilmaantuu letterboxattu 1.78:1 kuva. Elokuvan täysikokoista ja anamorfista kuvaa pääsee taas ihailemaan valitsemalla TV-asetukseksi "16:9".
Petri Teittinen
|
 |
