FS-Film

EtusivuValkokangasDVDHDUutisetClub FSYhteystiedotPressiTeatteri

DVD Uutiset Nyt DVD:nä Tulossa DVD-arvostelut Arkisto Palaute
The Simpsons - The Complete Second Season Collector's Edition
 
Elokuvana
Levynä
Kuvaformaatti
Täyskuva 1.33:1
Ääniraita
englanti - Dolby Digital 5.1 (448kbit)
Kesto
488 min
Tekstitys
suomi, ruotsi, norja, tanska, englanti ja englanti kuulovammaisille
 
Toisen tuotantokautensa aikana Simpsonit nousi Amerikan suosituimpien TV-ohjelmien joukkoon. Ensimmäisen kauden haparoinnin ja epätasaisten käsikirjoitusten jälkeen sarja alkoi nopeasti saavuttaa nykyisen tasonsa sisällön, animaation ja piirrosjäljen osalta. Ääninäyttelijä Dan Castellaneta ei ollut vielä tuolloin löytänyt nyky-Homerin äänenpainoja, mutta kadonnut on se perheenpää, joka vielä ykköskaudella vain näytti tutulta. Sarja alkoi tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia: käsikirjoitukset käsittelivät mm. ydinvoimaa ja sen haittoja, väkivaltaa televisiossa sekä oikean ja väärän käsitteiden hämärtymistä. Myös niinkin arka aihe kuin ihmisen kuolevaisuus toimi erään jakson aiheena. Toisella tuotantokaudellaan Simpsoneista kehittyi sarja, jonka jokaiseen jaksoon kätkeytyi tärkeä, naurun voimalla katsojan alitajuntaan pureutuva sanoma.
     
Laatikkoleikkiä

Hopean sijaan vihreällä metallivärillä värjätty englanninkielinen kotelo kätkee sisäänsä neljä DVD:tä, joiden alta paljastuu sangen huvittavia Simpsons-piirroksia. Sisäkanteen sijoitetussa taskussa piileksii tyylikäs 12-sivuinen englanninkielinen lehtinen, joka sisältää toisen tuotantokauden jaksojen juonilyhennelmät ja pikkutriviaa. Sisäkanteen on lisäksi jemmattu Matt Groeningin esipuhe.


Kuvassa yhä varaa parempaan

Simpsonien ensimmäisen tuotantokauden DVD-julkaisua moitittiin syystä sen kuvasta, joka sisälsi jos jonkinmoisia näkyviä pakkausvirheitä. Valitettavasti 20th Century Fox ei ole ottanut kritiikistä opikseen, sillä kakkoskauden DVD:eissä näkyy paljon ykköskauden levyistä tuttuja ongelmia. Inhottava moskiittokohina, eli ääriviivojen ympärillä tapahtuva pikselien ylimääräinen liikehdintä, on jälleen läsnä ja niin runsain mitoin, että sitä ei voi olla huomaamatta. Aavistuksen kohinaisen kuvan värit ovat kuitenkin vahvat ja väripinnat tasaisia. Aivan ohuimpien viivojen katoamista esiintyy, mutta ei niin paljon kuin ensimmäisen tuotantokauden DVD:eissä. Yleisilmeeltään kuva on hieman ykköskautta parempi, ansaiten arvosanan tyydyttävä. Kuvan ongelmia ei voi kuin ihmetellä, sillä jokin aika sitten julkaistun Futuraman jaksot ovat kuvaltaan reilusti parempi. Ehkäpä Simpsonien kuvanlaadun ongelmat johtuvat yli 10 vuotta vanhoista lähdemateriaaleista - Futurama tehtiin vuonna 1999 - missä tapauksessa laadussa pitäisi tapahtua kehitystä parempaan seuraavien tuotantokausien DVD-julkaisujen myötä. DVD:n arvosanasta on vähennetty kokonainen tähti kuvan ongelmien takia.
     
Äänet uusiksi

Ykköskauden tapaan myös kakkoskauden jaksot ovat saaneet uuden Dolby Digital 5.1 -äänimiksauksen. Miksaus on kuitenkin ykköskauden tapaan aivan liian varovainen kikkailussaan. Introanimaation aikana ääni elää ja liikkuu ympäri huonetta, romahtaen sen jälkeen lähes kokonaan keskikanavaan. Musiikkia on levitetty kahteen muuhun etukanavaan ja satunnaisesti taaksekin, mutta äänimiksaus innostuu hyödyntämään mahdollisuuksiaan vain harvoin. Syy piilee alkuperäisissä ääniraidoissa, jotka ovat perinteisiä stereoraitoja; kakkoskaudella jaksoista ei tehty edes Dolby Surround -versioita. Stereoraidan miksaaminen tehokkaaksi DD5.1-miksaukseksi on vaivalloinen ja kallis operaatio, ja ääniraitojen täysimittainen uudelleenrakentaminen olisi pakottanut nostamaan julkaisun hinnan pilviin. On siis vaikeaa mennä moittimaan Foxia väärässä paikassa säästämisestä.
     
Tekijät äänessä

Ensimmäisen tuotantokauden DVD-julkaisun saneleman mallin mukaan kakkoskauden kaikissa jaksoissa on kommenttiraita, valitettavasti ilman tekstitystä. Sarjan luoja Matt Groening on äänessä jokaisella kommenttiraidalla, mukanaan kyseisen jakson käsikirjoittaja(t) ja ohjaaja. Satunnaisissa jaksoissa mukana on myös muita sarjan tuottajia ja avainhenkilöitä, kuten James L. Brooks ja David Silverman. Kommenttiraidat sisältävät jälleen paljon mielenkiintoista triviaa, sisäpiirin vitsejä ja leikkisää kiusoittelua. Katsojalle huomautetaan kohdista, joissa DVD:n virheetön pysäytyskuva pääsee oikeuksiinsa nopeasti ohi vilahtavien yksityiskohtien löytämisessä. Joku sattuu myös huomauttamaan, että Simpsonit-fanit joutuvat ostamaan kausiboxit uudestaan, kun DVD:n korvaava formaatti tulee markkinoille "ihan pian". Groening ja kumppanit ovat kuin kalikalla päähän lyötyjä, kun Bart kiljaisee "Cowabunga!" heti toisen kauden ensimmäisessä jaksossa: kaikki luulivat, että lausahdus on vain T-paitakauppiaiden keksintöä, eikä Bart sano noin yhdessäkään jaksossa! Saapa nähdä, kuinka kauan Groening ja kumppanit jaksavat äänittää kommenttiraitoja, sillä edessä on vielä yli 200 jaksoa.
     
Päät paikoilleen

Jokainen levy alkaa eräänlaisella hahmoruletilla. Ruudulla on neljä sarjasta tuttua hahmoa, joiden päät ovat vaihtaneet omistajaa. Ruudun keskellä olevaa nappia painamalla päät pyörivät jokusen kierroksen. Jos nappulaa ei jaksa takoa kolmea kertaa, voi ruletin yli hypätä painamalla kaukosäätimen menu-nappulaa. Kullakin jaksolla on oma alavalikkonsa, joka sisältää tällä kertaa animaatiota, musiikkia ja äänitehosteita. Jokainen jakso täytyy taas käydä käynnistämässä valikosta, joten jaksoja ei voi vieläkään katsoa peräkkäin. Vahinkopainalluksen ansiosta kävi kuitenkin ilmi, että "next chapter" -nappulan painaminen vähän ennen jakson loppua käynnistää seuraavan jakson, eikä valikossa tarvitse käydä. Soitin unohtaa tosin valitun tekstityksen ja ääniraidan, mutta molemmat voi valita haluamikseen lennossa kaukosäätimen pikavalintanappuloilla.
     
Lisukkeet

Lisukkeet on koostettu julkaisun neljännelle levylle. Levyille 1, 3 ja 4 on piilotettu easter eggejä, joista joidenkin löytäminen on kovan työn takana. Neloslevyn lisukkeet alkavat American Music Awards -tilaisuudella, jossa kammottavaan Bart-pukuun sonnustautunut Nancy Cartwright heittää ensin pienen shown ja esittelee sitten yhden kategorian ehdokkaat. Groening kavereineen kiristelee valinnaisella kommenttiraidalla hampaitaan tilanteen korniuden takia. "Deep Deep Trouble" -kappaleen viisiminuuttisen musiikkivideon voi katsoa Gregg Vanzon ja Matt Groeningin kommenttien kera. "Do The Bartman" -musiikkivideostä esitetään Director's Cut, jonka kommenttiraidalla ovat äänessä Groening ja videon ohjaaja Brad Bird. Moniko tiesi, että "Do The Bartman" on Michael Jacksonin käsialaa?
     
Mainoseurot talteen

Suosionsa myötä Simpsonit valjastettiin TV-mainoksiin. Bartin kolme Butterfinger-suklaapatukan mainosta kestävät yhteensä puolitoista minuuttia. David Silverman kuljettaa katsojan Simpsonit-jakson luomisprosessin läpi, aina käsikirjoituksesta valmiiseen animaation asti. Esittelyyn kuluu hieman yli kuusi minuuttia, mutta prosessia olisi ilomielin seurannut paljon pidempäänkin. Simpsonit vierailivat koko perheen voimin myös Emmy-gaalassa. Tyhjän lavan päälle animoidun perheen toilailu ei vedä vertoja katsomossa istuvien TV-tähtien hölmistyneille ilmeille.
     
Simpsonit kautta maailman

Simpsonien kuuluisa ensiesiintyminen Tracy Ullman Show'ssa mainitaan jälleen kerran, kun Matt Groening ja James L. Brooks puhuvat sarjan taustoista ja perheen sisäisistä rooleista 10 minuutin ajan. "Art of the Simpsons" -osiossa esitellään "Bart Gets an F" -jakson kuvakäsikirjoitusta 20 ruudun verran. "Bart vs. Thanksgiving" -jakson kuvakäsikirjoitusta vilautetaan neljän ruudun verran. Luonnoksia on 39 ruutua ja Simpsoneilla koristeltuja lehtien kansia 18 valokuvaa. Lisukkeiden päätteeksi näytetään hieman yli minuutin mittainen kohtaus dubattuna viidellä eri kielellä: ranskaksi, saksaksi, unkariksi, portugaliksi ja espanjaksi. Dubbaajien suorituksia ei voi kuin ihailla. Pikku miinukseksi on laskettava liiallisen pituuden takia poistettujen kohtausten puuttuminen; jaksoista kun kuulemma leikellään parhaimmillaan parikin minuuttia materiaalia ennen esitystä.

Petri Teittinen
Die Hard 4.0_Death Proof