 |
Australialainen Baz Luhrmann on tinkimätön perfektionisti, kompromisseja kaihtava ja kaiken yli jyräävällä visiolla varustettu ohjaaja. Moulin Rougen aisteja hemmottelevan toteutuksen taakse kätkeytyy erittäin perinteinen rakkaustarina, joka kaappaa katsojan välittömästi syleilyynsä, eikä hellitä otettaan ennen kuin teatterin valot syttyvät.
Liian lyhyeltä tuntuvan elokuvan aikana katsoja huomaa vuoroin hymyilevänsä, jännittävänsä, nauravansa, itkevänsä ja ennenkaikkea nauttivansa jokaisesta sekunnista.
Musikaalien tapaan henkilöhahmot tulkitsevat syvimpiä tunteitaan lauluilla. Luhrmannin visioimassa neo-musikaalissa nimekkäät näyttelijät laulavat itse: kankaalla ei näy ainuttakaan oopperalaulajan tahdissa suutaan aukovaa hahmoa. Osa hahmojen tunteita valottavista musiikkikappaleista on uusia, mutta Luhrmann on iloinen pilke silmäkulmasssaan käyttänyt myös tilanteeseen sopivia klassikkoja vuosien varrelta.
Erinomaisten näyttelijöiden ja upean musiikin ohella osa kunniasta ja suitsutuksesta pitää suunnata elokuvan henkeäsalpaavalle ulkonäölle. Yltäkylläisyydellä herkutteleva kabaree, boheemitaiteilijoiden ränsistyneet asunnot, herttuan luksusta huokuva kartano ja Satinen intialaiseen tyyliin sisustettu puku/makuuhuone tuovat elokuvan maailman ruudulta katsojan korvien väliin. Viime vuoden parhaiden elokuvien joukkoon kevyesti yltävä Moulin Rouge on ehdolla parhaan elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.
Yhtälailla tinkimätön DVD
Moulin Rouge on saanut arvoisensa kohtelun DVD-inkarnaatiotaan varten. Kahdella levyllä toimitettava Special Edition sisältää anamorfisen laajakangaskuvan, kaksi kommenttiraitaa, sokeille tarkoitetun ääniraidan, kaksi kuusikanavaista ääniraitaa ja runsaasti lisukkeita. 14 tekstitysvaihtoehdon joukossa ovat molemmat kotimaiset ja englanti kuulovammaisille.
Ääniraitojen ja tekstityskielen vaihtaminen onnistuu kaukosäätimen pikavalintanappuloilla käymättä levyn valikoissa. Yli kaksituntiseen elokuvaan on sijoitettu 36 kappalemerkkiä. Anamorfinen 2.33:1 kuva on laadultaan erinomainen.
Ainoaksi kauneusvirheeksi voi laskea juuri havaittavan digitaalikohinan, joka on kuitenkin niin vähäistä että sitä saa lähes hakemalla hakea. Kuvanlaatu ansaitsee väreillään, terävyydellään, mustan tasollaan ja sävytoistollaan täydet viisi tähteä.
Vaikka kuva ei olekaan laadultaan sitä aivan terävintä kärkeä, on Moulin Rouge silti erinomaista esittelymateriaalia joka suhteessa. Levy todistaa lisäksi sen, että hyvää kuvanlaatua varten ei aina tarvita hurjaa määrää bittejä; Moulin Rougen bittivirta pysyttelee soittimen mittarin perusteella yllättävän alhaisissa lukemissa.
DTS-herkkua
Moulin Rougen monikanavaääniraidat ovat koodaukseltaan Dolby Digital ja DTS, molemmat 5.1 -miksauksia. Merkittävin ero raitojen välillä on DTS:n 2-3 desibeliä suurempi äänenvoimakkuus ja parempi dynamiikka.
Bassot ovat DTS-raidalla aavistuksen napakammat ja dialogi ripauksen selkeämpää. Dolby Digital -raidalla ei ole kuitenkaan mitään hävettävää. Kummatkin miksaukset antavat koko äänentoistolle aimo verryttelyn aivan matalimpia bassoja myöten.
Katsojaa aktiivisesti ympäröivä äänimaailma painottuu hieman etukanaviin, mutta takakanavia käytetään erinomaisesti tilojen luomiseen, ja tanssikohtausten aikana musiikin toistoon.
Vaihteeksi rauhallinen Baz
Yleensä armottoman puhelias ja energinen Luhrmann pysyttelee yllättävän hiljaa levyn ensimmäisellä kommenttiraidalla, ojentaen raidan pääosan tuotantosuunnittelija Catherine Martinille, joka oli suunnittelemassa myös elokuvan asusteita. Luhrmann tekee parhaansa syventääkseen tarinaa ja ruudulla näkyviä henkilöhahmoja, painottaen leikkauksen tärkeyttä ja myöntää rehellisesti, että elokuvan alku asettaa vaatimuksia, joita jotkut katsojat eivät kykene täyttämään.
Martinilla on mielenkiintoista kommentoitavaa lähes kaikesta ruudulla näkyvästä, eikä kuvaaja Donald McAlpine pääse ääneen juuri lainkaan.
Luhrmannin iloinen persoona pääsee paremmin valloilleen toisella kommenttiraidalla, jonka hän jakaa pitkäaikaisen käsikirjoittajakaverinsa Craig Pearcen kanssa.
Vuosikausia yhdessä työskennelleet kaverukset heittävät hetulaa rennosti ja tauotta, kiusoitellen toisiaan milloin mistäkin aiheesta. Anekdootit keskittyvät luonnollisesti elokuvan käsikirjoituksen ja sen monien versioiden ympärille. Levyn viides ääniraita on suunniteltu näkövammaisille; englantia tyylikkäästi ja selkeästi ääntävä miespuhuja täyttää elokuvan hiljaiset kohdat selittämällä tiivistetysti ruudulla näkyviä asioita.
Ykköslevyllä on lisäksi elokuvan "Behind the Red Curtain" -versio, joka sisältää kesken elokuvan esitettäviä muutaman minuutin mittaisia minidokumentteja. Aiheina ovat mm. elokuvan introsekvenssin suunnittelu ja valmistaminen, oikean Moulin Rougen historia, pukujen ja lavasteiden suunnittelu, Christianin huone ja Moulin Rougen sisäpihalla majaileva valtaisa elefantti.
Kakkoslevyn lisukkeet
Kakkoslevyn lisukkeet alkavat loogisesti 26 minuutin mittaisella Making-Of -dokumentilla, joka haastattelee tekijöitä ja näyttelijöitä, sekä vierailee elokuvan lavasteissa ja työpajoissa. "The Stars" -valikosta löytyy levyn ensimmäinen "pääsiäismuna", valikkoon piilotettu keijukaissymboli. Näitä yllätyksiä on piilotettu kakkoslevyn valikoihin kymmenkunta. Kidmanin, McGregorin ja kolmen muun näyttelijän haastattelut kestävät yhteensä n. 12 minuuttia.
"The Story is about" -valikko käsittelee elokuvan käsikirjoitusta haastattelemalla Luhrmannia ja Pearcea. Jälkimmäinen kertoo mm. hupaisan tarinan hahmosta nimeltä Count Von Groovy ja tämän kohtalosta. Moulin Rougen leikkaamista käsitellään ensin Luhrmannin ja leikkaaja Jill Bilcockin haastattelussa, sitten viidessä pidennetyssä ja hieman elokuvassa esiintyvästä versiosta poikkeavasti leikatussa kohtauksessa, jotka kestävät yhteensä 13 minuuttia. Luhrmannin leikkausmetodeja esitellään vielä hieman yli neljän minuutin mittaisessa minidokumentissa.
Tossu nousee
Moulin Rougen näyttäviin tanssikohtauksiin tutustutaan tarkemmin "The Dance" -osiossa. Ohjaajan lyhyen esittelyn jälkeen nähdään leffan neljä tanssikohtausta niiden täyspitkinä versioina. Näistä kolmea pääsee ihailemaan monikameraversioina, joissa käytetään DVD:n kuvakulmatoimintoa. Dolby Digital 5.1 -äänellä varustetut tanssikohtaukset kestävät yhteensä n. 24 minuuttia, monikameraversiot mukaanlukien. Koreografi John O'Connell pääsee kertomaan työstään kuuden minuutin haastattelussa. Tanssijoiden harjoituksia seurataan 13 minuutin dokumentissa.
Madonnasta Queeniin
Tanssin ohella toinen Moulin Rougen elintärkeä elementti on sen musiikki. Sille omistettu osio alkaa hieman alle 10 minuutin mittaisella dokumentilla, jossa haastatellaan musiikin tuottajia Craig Armstrongia ja Marius de Vriesiä. Listahiteistään tunnettu Fatboy Slim kertoo panoksestaan neliminuuttisessa haastattelussa. Rapakon kummallakin puolella listoille ponnahtanut Lady Marmalade -sinkku saa kymmenkunta minuuttia ruutuaikaa. Musiikkiosion päättää "Come What May" -video.
Visualistit äänessä
Elokuvan tuotannon suunnittelu lavasteista asusteisiin on ansainnut oman osastonsa lisukevalikossa. Hieman yli kuusiminuuttisessa dokumentissa haastatellaan Catherine Martinia ja tämän alaisia. Kuvauspaikkoja esitellään 150 valokuvan voimin. Toinen asustesuunnittelija, Angus Strathie, kertoo työstään parin minuutin verran, jonka jälkeen muodista kiinnostuneita hemmotellaan jopa 190 valokuvan verran.
Elokuvassa vilahtavia julisteita esitellään kolmeminuuttisessa videossa. Erikoistehosteet ja niiden tekeminen saavat kahdessa dokumentissa yhteensä 8 minuuttia ruutuaikaa.
Sokerina pohjalla
Markkinointikoneiston toimintaa esitellään kolmeminuuttisessa koosteessa, jonka ohessa voi vilkuilla yhteensä 245 promootiotarkoituksiin napattua valokuvaa. "The little red book" kertoo elokuvan tarinan 73 valokuvalla, mainosjulisteita esitetään kokonaiset 54 kappaletta, eikä trailereita ole unohdettu. Alkuperäisen trailerin lisäksi tyrkyllä on elokuvan japanilainen traileri, sekä Luhrmannin edellisen elokuvan Romeo + Juliet traileri. Elokuvan erinomaista soundtrack-CD:tä mainostetaan lopuksi lyhyen TV-spotin avulla.
|
 |