 |
Hollantilaisen Paul Verhoevenin ensimmäinen Hollywood-elokuva, RoboCop, on ulkoisesti ääriväkivaltainen B-elokuva. Mieleenpainuvia letkautuksia monotonisella äänellä heittelevä robokyttä on todellinen supersankari supervoimineen ja röntgenkatseineen. Sitten robotin kehoon sijoitetun, väkivaltaisesti kuolleen rivipoliisin muisti alkaa palautua, eikä omituisten visioiden riivaama kyborgi voi muuta kuin ottaa selvää menneisyydestään. RoboCopin kehittäneen OCP-yhtiön sisäisen valtataistelun sivutuotteena RoboCop lavastetaan ihmisille vaaralliseksi, mieleltään seonneeksi tappokoneeksi, joka pitää tuhota keinolla millä hyvänsä.
Ammuskelun ja elämännesteen ruiskuamisen alle kätkeytyy älykäs ja monitasoinen tarina. Ihmisyyden menettämisestä ja sen uudelleen löytämisestä kertova käsikirjoitus sisältää myös roiman annoksen yhteiskuntakritiikkiä, satirisoiden nimenomaan Reaganin presidenttikautta ja sen aikana huippuunsa vietyä ahneutta. RoboCop on yhä ajankohtainen elokuva, sillä tarinan osoittamat epäkohdat ovat edelleen nähtävissä. Erinomaisen toiminnan ja ajatuksia herättävän käsikirjoituksen yhdistelmänä RoboCop on lajityyppinsä eittämätön klassikko.
Leikkaamaton ja vielä leikkaamattomampi versio
Kun RoboCop sai ensi-iltansa Suomessa, odotti elokuvasta ennakkoon jotain tietäviä valtaisa pettymys. RoboCop oli sensuurin toimesta saksittu täysin pilalle. Jopa televisiossa esitetyissä making-of -dokumenteissa näkyi kohtauksia, jotka puuttuivat teatterien kankailla pyörivästä elokuvasta. Toimintaklassikon fanit saavat MGM:n julkaiseman DVD:n myötä kaksi versiota elokuvasta: leikkaamattoman teatteriversion, ja 27 sekuntia pidemmän ohjaajan version, jonka lisäsekunnit ovat käytännössä pelkkää väkivaltaa. Valtion elokuvatarkastamon mielestä kyseiset sekunnit ansaitsivat ohjaajan versiolle K18-ikärajan.
Alunperin 1.66:1 kuvasuhteella kuvattu, mutta 1.85:1 kuvasuhteella esitettäväksi tarkoitettu RoboCop on läpikäynyt uuden masteroinnin. Samassa prosessissa filmistä synnytettiin myös anamorfinen versio, mitä vähempään elokuvan innokkaat ystävät eivät varmasti olisi tyytyneetkäään. B-elokuvan vaatimattomalla budjetilla aikoinaan tehty elokuva kuvattiin halvalle filmilaadulle, eikä vuosien vieriminen ole varsinaisesti parantanut kuvan laatua. Filmin siistiminen DVD:lle sopivaan kuntoon on takuulla syönyt rutosti työtunteja. Anamorfinen 1.84:1 kuva on jäänyt hieman rakeiseksi, sisältäen myös digitaalisen kohinakerroksen. Se erottuu parhaiten etenkin harmaissa, tasaisissa pinnoissa, joissa pikselit harjoittavat veikeää parinvaihtotanssiaan. Kohinaa on yritetty laittaa kuriin suotimella, mikä on jättänyt jälkeensä juuri havaittavaa liikesumeutta. Kuvan yksityiskohtien korostamiseen on käytetty hieman jälkiterävöintiä, minkä huomaamiseen vaaditaan tosin tarkkaa silmää. Yleisilmeeltään kuva on hyvä ja yksityiskohtainen, väreiltään ja mustaltaan vahva. Ohjaajan version lisäsekunnit jäävät kuvanlaadullisesti hieman teatteriversion jalkoihin, mutta ero ei ole niin suuri, että siitä kannattaisi nostaa meteliä. Kuvan laatu jättää kuitenkin sen verran parantamisen varaa, että DVD:n arvosanasta on rokotettu puoli tähteä.
Yllättävän runsailla lisukkeilla höystetty kaksikerroslevy on sen verran täynnä, että koko elokuvaa ei ole voitu laittaa levylle kahteen kertaan: ohjaajan version lisäsekunnit sijaitsevat omassa tiedostossaan. Loikka uuteen kuvamateriaaliin aiheuttaa elokuvassa selvän nykäyksen, lukupään sujahtaessa äkisti levyn toiseen kohtaan. Useimmilla soittimilla hakuoperaatio kestää puolisen sekuntia.
RoboCopin ääniraita on alkuperäisen Dolby Surroundin sijasta "uudelleen miksattu" Dolby Digital 5.1. Liekö sitten syynä ääneltään ohut ja halvalla äänitetty alkuperäismateriaali, mutta uusi äänimiksaus on aivan liian ponneton ja mielikuvitukseton; kuin studioon olisi raahattu työhönsä leipääntynyt miksaaja, jota projekti ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Äänimaailma keskittyy selvästi huoneen etuosaan, eikä takakanaville tunnu riittävän töitä. Tietyt elektroniset äänitehosteet singahtavat joskus takakanaviin, joskus eivät, eikä miksaajan ratkaisuissa tunnu olevan järjen häivää. Vaikuttaa vahvasti siltä, että alkuperäinen Dolby Surround -miksaus on siirretty pienen vaivannäön jälkeen Dolby Digital -järjestelmään ja siitä levylle. Vaikka lopputulos voisi olla parempi, ei levyn arvosanaa voi siitä rankaista, sillä uusi ääniraita on alkuperäistä kirkkaampi ja erottelevampi.
Loistava kommenttiraita, hyvä dokumentti, ja paljon muuta
Levyn kommenttiraidalla puhuvat ohjaaja Paul Verhoeven, tuottaja Jon Davison ja käsikirjoittaja Ed Neumeier. DVD:tä varten äänitetty kommenttiraita on tuore, sillä Verhoeven mainitsee elokuvan aikana mm. viimeisimmän elokuvansa The Hollow Manin (2000). Starship Troopersin (1997) jälkimainingeissa kolmikon välit kiristyivät äärimmilleen, mutta kommenttiraidalla riidoista ei ole kuultavissa pihaustakaan. Miehet heittävät hetulaa rennosti, kertovat avoimesti projektin vaikeuksista, tarinan hahmoista ja heidän motiiveistaan, sekä aikataulun ja budjetin ylityksistä. Erinomaisen viihdyttävä ja triviaa pursuava kommenttiraita käsittelee myös tehoste-ekspertti Rob Bottinin ja ohjaaja Verhoevenin välirikkoa, minkä johdosta Bottin lakkasi tulemasta kuvauksiin. Riidoista, äärimmäisestä stressistä ja jatkuvista ongelmista kertovat tarinat pistävät ihmettelemään, miten RoboCop koskaan saatiin valmiiksi. Kokonaisuutena RoboCopin kommenttiraita livahtaa helposti DVD:n lyhyen historian viihdyttävimpien kommenttiraitojen joukkoon.
Elokuvan kuvamateriaalia ja graafista ilmettä lainaavat valikot kätkevät sisäänsä mukavasti lisukkeita. "Flesh and Steel: Making RoboCop" on liki 37-minuuttinen, uusi dokumentti, joka haastattelee ohjaajan, tuottajan ja käsikirjoittajan lisäksi RoboCop-asiantuntija Paul Sammonia. Verhoeven kertoo Fritz Langin Metropoliksesta ja sen vaikutuksesta hänen työhönsä. Tuottaja Davison naureskelee elokuvan hölmöä nimeä, minkä takia kaikki amerikkalaisohjaajat heittivät käsikirjoituksen roskiin; Verhoeven teki ensin samoin, mutta luki käsikirjoituksen sitten vaimonsa pyynnöstä. Dokumentti käsittelee järjestyksessä elokuvan syntyvaiheet, esituotannon, RoboCopin asun luomisen ja käytännön ongelmat, leffan kuvaukset ja yllättävän kassamenestyksen. 15 vuotta nuoremmat Verhoeven, Davison, Neumeier, Peter Weller ja Nancy Allen kertovat kokemuksistaan kahdessa 8-minuuttisessa haastattelukoosteessa vuodelta 1987. Kumpikaan ei tarjoa juuri mitään uutta kommenttiraidan ja pitkän dokumentin kokeneille, joskin 80-luvun lopun vaateparret ja hiuskuontalot ovat parin naurunpurskahduksen arvoisia.
Levyllä on neljä poistettua kohtausta, yhteispituudeltaan hieman alle 3 minuuttia. Ohjaajan version koostamisessa käytettyä kuvamateriaalia on samoin himpun alle 3 minuutin verran. Traileriosastossa on kaksi ykkösosan traileria ja yksi puoliminuuttinen TV-mainos, sekä kakkos- ja kolmososan trailerit, jotka löytyvät myös kyseisten elokuvien lisukevalikoista. Hupaisana yksityiskohtana mainittakoon RoboCopin ensimmäinen traileri, jonka musiikkina pauhaa Terminatorin ääniraita; molemmat elokuvat julkaisi sama studio, Orion.
Tietokoneanimaation jalkoihin jäänyt stop-motion -animaatio pääsee valokeilaan kolmeksi ja puoleksi minuutiksi, kun Phil Tippett selostaa prosessin perusteet ED 209:n liikkuessa ruudulla hidastettuna. Alakulman pikkuruudussa näkyy sama kohtaus kuvakäsikirjoitusruutuina. Lisuketarjonnan päätteeksi esitetään noin 130 valokuvaa näyttelijöistä, ohjaajasta, tuotannon suunnittelusta, erikoistehosteista ja lavasteiden takaa.
Vaatimattomat jatko-osat
Jatko-osien kirjoittajaksi värvättiin parhaiten sarjakuvistaan tunnettu Frank Miller. Daredevil, Elektra, Dark Knight Returns ja Sin City -sarjakuvien luojan villit ideat ja musta huumori eivät selvinneet ehjin nahoin Hollywood-koneiston käsittelystä. Miller kypsyi Hollywoodin touhuihin RoboCop 3:n aikoihin, kun kengännauhabudjetilla kuvatun kolmososan tuottajat raatelivat Millerin käsikirjoituksen liki tunnistamattomaksi silpuksi.
Irvin Kersherin (mm. Laura Marsin silmät, Tähtien sota - Imperiumin vastaisku) ohjaama kakkososa on tarinaltaan tyypillistä Milleriä. Alkuperäisen RoboCopin esimerkin kannustamana OCP valmistaa liudan uusia robokyttiä, mutta tulokkaat eivät kestä uutta elämäänsä robotin kehossa, vaan hoitelevat itsensä pois päiviltä mielenkiintoisilla tavoilla. Huumekultin johtaja Cain osoittautuu tarpeeksi voimakastahtoiseksi, kääntyen luonnollisesti OCP:tä ja yhteiskuntaa vastaan.
Englanninkielisen ääniraidan oheen on ympätty neljä dubattua ääniraitaa ja 10 tekstitysvaihtoehtoa. RoboCop 2 on kuvaltaan selvästi parempi kuin ykkösosa, vaikka liikesumeutta ja kohinaa ilmeneekin. Ääniraidat ovat vaatimattomia Dolby Surround -miksauksia. Lisukkeet rajoittuvat elokuvan täyskuvaiseen traileriin.
Fred Dekkerin (mm. Lötköjen yö, uuden Star Trek Enterprise -sarjan tuottaja ja kirjoittaja) ohjaama kolmososa on köykäisesti sarjan kehnoin esitys. Kun OCP alkaa rakentaa futuristista Delta Cityään vanhan Detroitin päälle, eivät kaupungin asukkaat halua lähteä kodeistaan, ja tilanne kärjistyy väkivaltaisuuksiin. RoboCop löytää itsensä kahden tulen välistä: auttaako OCP:tä vai vastarintaliikettä? Frank Millerille niin rakkaat itämaiset ammattitappajat pääsevät ruudulle robottininjan muodossa, mutta pikkurahalla toteutettu hahmo on lähinnä naurettava.
Kakkososan tapaan RoboCop 3:ssa on viidellä eri kielellä dubattu ääniraita - joukossa sentään alkuperäinen englanti - Dolby Surround -miksattuina ja 10 tekstitysvaihtoehtoa. Lisukkeet koostuvat vain elokuvan täyskuvaisesta trailerista. Kuvanlaadullisesti RC3 on kakkososan tasoa.
|
 |
