 |
Fight Clubin ja Sevenin ohjaajan David Fincherin tavoin myös Tarsem Singh aloitti mainosten ja musiikkivideoiden ohjaajana.
Mm. R.E.M.:in Losing My Religion -videon ohjannut Singh sai ensimmäiseksi leffaprojektikseen urakan, joka tuntuu olevan mittatilaustyönä miehelle tehty.
Mielisairaan murhaajan traumojen ja aivoitusten esittäminen visuaalisin keinoin antoi ohjaajalle mahdollisuuden roiskia kankaalle toinen toistaan vaikuttavampia näkymiä, joista monet ovat pysäytyskuvana suoranaisia taideteoksia. Eikä mikään ihme, sillä kovin monet Singhin visualisoinnit sisältävät selviä "lainauksia" enemmän tai vähemmän tunnetuista taideteoksista. Suhtautuuko lainauksiin sitten kunnianosoituksina tai plagiointeina, on kunkin katsojan oman harkinnan varassa.
The Cellin painopiste lepää lähes täysin visuaalisen annin päällä. Lopezin esittämä psykologi ja Vaughnin poliisi ovat harmillisen kaksiulotteisia hahmoja, eikä heidän kohtaloistaan jaksa juuri välittää. Mainio D'Onofrio varastaa koko elokuvan moniulotteisena murhaajana, jota kohtaan ei voi olla tuntematta jonkinlaista sympatiaa miehen julmista teoista huolimatta.
Elokuvan käsikirjoituksen tehtävänä tuntuu olevan pääasiassa johdattaa juoni yhdestä visuaalisesta ilotulituksesta toiseen. Howard Shoren erinomainen musiikki onnistuu luomaan kourallisen uhkaavia tunnelmia, mutta sekään ei riitä: lopputekstien ilmaantuessa katsojalle valkenee jälleen kerran totuus kauniista kakuista ja niiden sisällöistä.
Jenkeissä The Cell DVD kuuluu New Line Cineman Platina-sarjaan, jonka nimikkeet tarjoavat katsojalle elokuvakokemuksen lisäksi runsaasti syvyyttä lisukkeiden muodossa. Huolella valittujen lisukkeiden läpikäymisessä kestää yleensä useita tunteja. The Cellin tapauksessa itse elokuvan digitaalinen masterointi ei ole täysin onnistunut. Anamorfisessa 2.39:1 kuvassa näkyy runsaasti kohinaa, sekä isojen väripintojen ja pikku yksityiskohtien eloa, joskin kuva on väreiltään ja mustan tasoltaan erinomainen.
The Cell on näillä näkymin viimeinen New Linen DVD, jolla ei ole DTS-ääniraitaa, mutta englanninkielinen Dolby Digital 5.1 -ääniraita toimii sen verran loisteliaasti, että DTS:ää ei jää kaipamaan. Levyllä on myös DD2.0 -raita perinteistä stereota suosiville.
Howard Shoren etnisiä vivahteilla väritetty musiikki tarjotaan eristettynä DD5.1 -ääniraitana - erinomaisen tervetullut lisuke hyvän leffamusiikin ystäville. Kommenttiraidalla papupatana poriseva ja etäisesti Simpsonien intialaisen puotipuksun mieleen tuova Singh tykittää tarinaa vaikutteistaan, lavasteista ja puvuista semmoisella vauhdilla, että raidalle olisi toivonut omaa tekstitystä. Ajoittain turhan epäselvästi artikuloiduista kommenteista käy ilmi, että elokuva muuttui paljon vielä kuvausten jälkeen leikkauspöydällä ja jälkituotannossa.
Poistettuja kohtauksia on kahdeksan, joista seitsemään saa kuuluviin ohjaajan kommentit. 12-minuuttinen "Style as substance" on tyypillinen haastattelukooste. Erikoistehosteita esitellään kuudessa minidokumentissa, jotka voi katsoa kuvakulmanappulaa käyttäen joko haastatteluina, stoyboardeina tai making-of -pätkinä. Traileri ja teaseri ovat molemmat anamorfisella 1.83:1 kuvalla ja DD5.1 -äänellä. Filmografioissa on kuuden näyttelijän ja kahdeksan tuotantohenkilön tietoja tekstiruutuina.
Sokerina pohjalla ovat vielä interaktiivinen empatiatesti sekä ihmisaivojen kartta. Levyllä on pakkotekstitys, jonka vaihtoehtoina on viisi pohjoismaista kieltä. Ääniraitoja tai tekstitystä ei voi vaihtaa lennossa elokuvan aikana, vaan temppu vaatii päävalikossa käymisen. Levylle on myös piiloitettu jouluna ensi-iltaan tulevan Lord of the Rings -elokuvan teaseri, joka löytyy The Cell -elokuvan trailerin perästä. LOTR-teaseri on kuvaltaan terävä, mutta ei-anamorfinen 2.32:1 ja ääniraidaltaan Dolby Digital 2.0.
|
 |
