 |
|
Ganes |
|
 |
| |
Kuvaformaatti
16:9 anamorfinen fullscreen 1.78:1
Ääniraita
suomi - Dolby Digital 5.1
suomi - DTS-ES 6.1 Discrete
kommenttiraita - DD 2.0
Kesto
102:17 min
Tekstitys
suomi heikkokuuloisille, ruotsi, englanti
|
|
 |
|
 |
|
Ganes on tositapahtumiin perustuva kertomus Hurriganesin synnystä ja alkuvaiheista, sekä etenkin sen moottorin, Remu Aaltosen, elämästä. Kyseessä ei ole kurttuotsainen dokumentti, vaan sepitteellinen dramatisointi, joka ammentaa sisältönsä monista eri lähteistä.
JP Siilin ohjaama elokuva aloittaa Remun nuoruusvuosista ja päättyy Roadrunner -levyn tienoille vuoteen 1974. Elokuvan Remu on ylpeä ja itsekäs öykkäri, jolta ei juuri heru kunnioitusta vastakkaiselle sukupuolelle tai oikeastaan kenellekään. Samalla hän on myös ihailtavan määrätietoinen, kaiken ylittävän visionsa raivokkaasti piiskaama muusikko, joka on täysin varma bändinsä tulevasta menestyksestä.
|
 |
|
Ennen tätä elokuvaa en tiennyt Hurriganesista juuri muuta kuin sen keulahahmon ja bändin nimen. (Uskomatonta, mutta totta!) En olisi osannut luetella kahta bändin hittibiisiä edes henkeni pelastamiseksi. Lisäksi Hurriganesin edustama lajityyli ei viistä läheltäkään musiikkimakuani. Kun vielä otetaan huomioon se, etten yleisesti pidä kotimaisista elokuvista, oli Ganesilla edessään aikamoinen ylämäki dvd-levyn solahtaessa soittimeen.
Ganes osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi. Tarinan aikakausi on toteutettu mainiosti puvuilla ja lavastuksella aina 1970-luvun mainoksia ja limsapulloja myöten. Remun matka köyhästä mustalaispojasta kovan luokan rokkistaraksi on mielenkiintoinen ja viihdyttävä, ja oman mausteensa soppaan lisää huumepoliisi Hurmeen harjoittama ajojahti.
|
|
|
Suurimman vaikutuksen teki Eero Milonoff. Asenne, maneerit ja sujuvasti soljuva Remu-talk luovat hahmon, joka on hyvin helppo mieltää nuoreksi Remuksi. Lisäksi on pakko kunnioittaa näyttelijän antaumusta; Milonoff opetteli vuodessa laulamaan ja soittamaan rumpuja. Toinen iso yllätys oli se, että elokuvassa nähtävät live-esiintymiset ovat aitoja. Toisin sanoen, näyttelijät soittavat ja laulavat itse, eikä kyseessä ole mikään playback-esitys. Propsit ja syvä kumarrus ovat siten paikallaan myös Olavi Uusivirran, Jussi Nikkilän ja muiden omia instrumenttejaan soittavien näyttelijöiden suuntaan.
|
|
|
Julkaisun kuva ja ääni
Elokuva esitetään anamorfisella 1.78.1 kuvasuhteella, joka täyttää laajakuvatelevision ruudun kokonaan, eikä ruudulla siis näy mustia palkkeja. Kuvassa ei ole merkittäviä pakkausvirheitä, joskin joissain lähikuvissa voi havaita pientä liikesumeutta. Filmirae on dvd-julkaisuille ominaiseen tapaan suodatettu lähes näkymättömiin, mutta jotain on sentään jäljellä: alun lumisissa kohtauksissa filmirae on yllättävän näkyvästi esillä. Kontrastissa, väreissä tai mustan tasossa ei ole valittamista.
Julkaisu sisältää kaksi suomenkielistä ääniraitaa. Dolby Digital 5.1 -raita on alkuperäinen teatterimiksaus, joka noudattelee elokuvan visuaalista ilmettä, ollen siis suorasukainen ja konstailematon, vailla turhia krumeluureja tai kikkailuja. Äänimiksaus intoutuu revittelemään oikeastaan vain yhdessä huumekohtauksessa. Bändin livekeikkojen aikana käytetään tietysti yleisötehosteita äänikentän laajentamiseen ja tilan luomiseen, mutta muuten miksaus on kovin dokumenttimainen ja painottuu etukaiuttimiin.
Levyn toinen ääniraita on 6.1-kanavainen DTS-ES Discrete -miksaus, joka on remiksattu ulkomailla tätä julkaisua ja kotiteatterin äänentoistoa varten. Ero DD-raitaan on yllättävän huomattava: DTS-raita soi kirkkaammin, leveämmin ja napakammin. Äänikenttä on paitsi laajempi, myös yhtenäisempi ja selkeämpi. Siirtyminen DTS-raidasta Dolby Digitaliin tuntuu rysäyttävän äänikentän lähes monoksi ja soundi muuttuu ilmiselvästi tukkoisemmaksi. Mikäli kotiteatterisi laitteisto pystyy toistamaan DTS-raidan, kannattaa DD-raita unohtaa tyystin.
|
|
|
Bonusmateriaalit
Julkaisun lisuketarjonnan kirkkain helmi on eittämättä Eero Milonoffin ja Remu Aaltosen kommenttiraita. Suomirokin legenda on aluksi hieman vaitonainen Milonoffin kannustuksesta huolimatta, mutta vauhtiin päästyään tarinaa alkaa tulla ja huuli lentää. Lapsuuttaan käsitteleviä kohtauksia Remu ei juurikaan kommentoi, ja välttää muutenkin elokuvan vertailua tositapahtumiin, mikä on sääli. Remu pistää muutamaan otteeseen lauluksikin ja huomaa myös kuittailla elokuvan poliiseille. Milonoffin osaksi jää lähinnä Remun myötäily, jokunen kuvauksia käsittelevä anekdootti ja cameorooleissa vilahtavien rokkareiden esittely.
Varsin perinteinen ja pliisu Making Of -dokumentti (23:31min) haastattelee elokuvan tekijöitä ja näyttelijöitä, mutta Remua ei nähdä. Mies vilahtaa kameran edessä muutaman kerran Stay Tuned -featuretten (24min) aikana. Haastattelukoosteet täydentävät toisiaan mukavasti ja vaikka samat pääasiat käydäänkin pariin kertaan läpi, ei ikävää toiston tunnetta pääse syntymään. Poistetut kohtaukset (3:40min) voi katsella ohjaaja JP Siilin kommenttien kera. Lisukepäälärin pohjalla odottavat vielä elokuvan teaseri, traileri ja "I Will Stay" -musavideo.
teksti © 2008 Petri Teittinen
|
|
|
